Ajankohtaista‎ > ‎

Puutarhamessut 2010

lähettänyt admin käyttäjä 9.5.2010 klo 14.05   [ 9.5.2010 klo 14.52 päivitetty ]
Puutarhamessuille 16.-18.4. Tampereen Pirkkahallissa osallistui järjestäjien mukaan 18 921 messuvierasta, joista omien havaintojeni mukaan merkittävä osa kävi tutustumassa myös yhdistyksenesittelypisteeseen, jossa oli esillä kirjoja, lehtiä, julisteita, sekä kaikkein tärkeimpänä neljä esittelylaatikkoa, joissa oli esillä Suomen perhosia, muita hyönteisiä, sekä yksi laatikollinen tropiikin perhosia. Erityisiä teemoja ei tänä vuonna ollut, mutta Tomi Kumpulaisen perhosbaari -moniste (sekä perhossyöttimalli) tuntui kiinnostavan perhospuutarhaa suunnittevia, tai sellaisen jo omistavia. Oman arvioni mukaan kevään perhoshavainnoistaan halusi keskustella noin 2600 kävijää, sarvikuonokkaan toukista (iso, valkoinen, kompostista löytynyt) noin 1150 kävijää, ja kolmanneksi esittelylaatikon vaellussirkkaa ihmetteli ainakin 800 kävijää. Loput ihmettelivät ja ihailivat tasaisesti kaikkea muuta. Muutamia kiinnosti myös yhdistyksen lehti ja jäsenyys, yhdistyksen esitteitä jaettiin noin 50 kappaletta. Kiitokset kaikille messujärjestelyihin osallistuneille sekä erityisesti osaston esittelijöille: Sauli Turja (2 vuoroa), Leo Sippola, Raimo Paakasuo, Tomi Kumpulainen, Jussi Iso-Tuisku, Ilkka Seuranen, Tero Piirainen (2 vuoroa).

[Tero Piirainen, 20.4.2010]
Comments